Leader Ravakan uutisia ja tapahtumia

4.9.2018 16.44

Kuulutus: etsitään nuoria mukaan kansainväliseen toimintaan

Aktiivinen, innostuva, englanninkielentaitoinen nuori 16-25v. ETSIMME SINUA!

Mukaan kansainväliseen nuorisoyhteistyöhön!

Leader Ravakalla on käynnissä yhdessä Keskipiste- ja Rieska Leadereitten ja kansainvälisten kumppanien kanssa Youth Board in Leader- kansainvälinen kehittämishanke.  Hankkeessa on järjestetty jo kaksi kansainvälistä leiriä ja kolman tapahtuma on tulossa parin viikon päästä. Edessä on vielä 3-4 ulkomailla ja kotimaassa järjestettävää workshoppia tai opintomatkaa. Tapahtumat pitävät sisällään monenlaista maaseudun kehittämiseen liittyvää ohjelmaa, mutta parasta ovat kenties muut osallistujat, nuoret Euroopan maaseutualueilta pääasiassa Skotlannista ja muualta Britteinsaarilta,  Hollannista, Saksasta, Italiasta ja kenties Latviasta. Kerrallaan osallistuja on noin kolmisenkymmentä. Leader hyppy ravakka

Hankkeen tarkoituksena on käynnistää Leaderin nuorisotoimintaa täällä Vakka-Suomessa, edistää nuorten osallisuutta paikalliseen toimintaan ja edistää paikalliseen päätöksentekoon osallistumista (ei poliittiseen). Etsimme myös osallistujia Leaderin nuorisohallitukseen päättämään NuorisoLeader-hankkeista, Leader-ryhmän hallituksessa päättämään Leader-hankepuolloista, LAGyouth-työryhmään tai PopUp-toimijoina.

Vaatimukset osallistujalleTanja ja keijupotku ravakka

  • Halukkuus osallistua aktiivisesti ja innostuneisuus yhteistyöhön
  • kiinnostus tai vähintään positiivinen suhtautuminen paikalliseen kehittämiseen
  • englanninkielentaito (arvosanoista tai kieliopista viis, kunhan saat suusi auki ja asiasi selitettyä)
  • 16-25 vuoden ikä
  • tausta ja/tai jonkinlainen tulevaisuus Leader Ravakan toiminta-alueella

Ilmoittaudu mukaan



Palaa otsikoihin